9.7.2020

Salaatit

Jauhoton suolainen kesäpiiras

Hiphei, mun kesäloma on ihan jo ovella ja odotan jo kovasti kesälaitumille siirtymistä! Suunnitelman tekemisen suhteen ovat vielä melko auki, mutta aikeissa on ainakin lähteä loman alkuun lapsen kanssa Kainuuseen äidin luokse. Toivottavasti alkukesän lämpöiset kelit ovat muutakin kuin pelkkä kaukainen muisto. Aurinkoa, lämpimiä järvivesiä kun toivoisi vielä näin heinäkuullekkin piisaavan.

Mutta haluan jakaa sulle ihanan joko sitten arkipäiviin, viikonlopppuun tai miksei jopa jonkinlaiseen juhlahetkeen soveltuvan kesäisen ruokailuehdotuksen.

En oikein keksinyt tälle tarjottavalle suoraan sopivaa nimeä, ehkäpä tämä on jonkinlainen salaatin ja piiraan välimuoto? Varsinaista perinteistä piiraspohjaa tässä ei kuitenkaan ole, vaan se on koottu uusista perunoista ja kesäkurpitsasta tehdyistä viipaleista, jotka on aseteltu piirakkavuokaan limittäin siten, että ne muodostavat pohjan muille täytteille.

Pohja on tietystikin maustettu ja paistettu kypsäksi uunissa, jonka jälkeen sen päälle on koottu salaatista ja katkaravuista maukas täyte. Tää on mun mielestä sellaista raikasta eikä liian tuhtia kesäruokaa joka maistuu vähän kelillä kuin kelillä!

Jauhoton suolainen kesäpiiras

Ainekset

  • Pohja
  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
  • 200g uusia perunoita
  • 0,5 dl tilliä hienonnettuna
  • 2 rkl öljyä
  • 2 rkl voita
  • 0,5 tl suolaa
  • Pinnalle
  • 100g katkarapuja
  • 1 dl herneitä (herneenpalkoja)
  • n. 2dl  salaatinversoja
  • 1 kevätsipuli
  • 1 rkl tilliä hienonnettuna
  • 1/2 lime viipaleina

Tee näin

  • Pese varhaisperunat. Leikkaa niistä ohuita siivuja. Pese myös kesäkurpitsa ja siivuta se ohuiksi renkaiksi. Lado peruna ja kesäkurpitsaviipaleet tiiviisti öljyttyyn uunivuokaan vuorotellen. Ripottele pinnalle suola, öljy sekä voita pieninä nokareina. Lisää lopuksi hienonnettu tilli. Paista uunissa (kiertoilma 175) n.20 minuuttia, kunnes perunat tuntuvat kypsiltä.
  • Lisää vuoan pinnalle salaattiversot, herneitä ja herneen palkoja. Sulatetut pakasteravut, hienonnettu kevätsipuli. Lisää lopuksi hienonnettu tilli ja limeviipaleet.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä