22.11.2019

Juomat

Punajuuri-latte

Olen tässä syksyn tullen testaillut erilaisia kuumia juomia iltaisin, erilaisia yrtti- ja teejuomia erityisesti, sillä iltaisin on tehnyt mieli jotain lämmittävää. Kahvia en pysty juomaan iltapäivän jälkeen tai se vaikuttaa yöuniin välittömästi. Törmäsin Instagramin puolella useampaankin erilaiseen lattejuomaan, milloin kurkumaan, (matchaan – nam) ja viimeisimpinä punajuurilatteen.

Tuo kuulosti ja näytti sen verran erikoisemmalta yhdistelmältä että sitä oli pakko lähteä kokeilemaan itsekin. Mulla oli jääkaapissa 100 prosenttista luomu punajuurimehua (pfanner) joka ei ihan sellaisenaan ole maistunut, niimpä ajattelin että tää on oiva tilaisuus kokeilla sitä muuten.

Ja onhan punajuuren syömisellä todettu olevan myös muita hyötyjä, se piristää ja parantaa aivojen verenkiertoa. Punajuuri sisältää nitraattia joka alentaa verenpainetta, siinä on myös paljon kivennäisaineita kuten kaliumia, kalsiumia, kuparia, magnesiumia, natriumia, rautaa ja sinkkiä.

 

Tässä tipit onnistuneeseen punajuurilatteen

  • – Älä käytä punajuurimehua liikaa, sen maku on aika hallitseva, laita sekaan riittävästi maitojuomaa siis

– Makupariksi sopii erinomaisesti kardemumman siemenet ja kaneli niistä tulee myös ihanan jouluisa maku ja tuoksu. Miksei jopa neilikka menisi tähän samaan!

– Keitä riittävän kauan että maut tasaantuvat.

– Nauti lämpöisenä

– Kokonaisuuden kruunaa herkullinen maitovaahto jonka voi hyvin valmistaa myös kasvismaitojuomista, kuten barista kaurajuomista.

Punajuurilatte

Ainekset (2 annosta)

  • 0,5 dl 100% luomu punajuurimehua
  • 3-4 dl kauramaitoa (käytä barista sekoitusta)
  • 3-4 kpl kardemumman siemeniä
  • 1 tl kanelia
  • maitovaahto
  • 1 dl barista kauramaitoa

Tee näin:

  • Keitä kattilassa punajuurimehua, kauramaitoa ja lisää sekaan kardemumman siemenet sekä kaneli. Lämmitä keskilämmöllä kunnes latte on kunnolla lämminnyt ja mausteet ovat sekoittuneet juomaan (n. 5 minuuttia). Valmista toisessa kattilassa maitovaahto lämmittämällä maitoa keskilämmöllä ja vispaamalla sitä koko ajan, kunnes maito alkaa vaahtoutua. Kaada latte laseisihin ja kaada maitovaahto tämän jälkeen varoen lasin pinnalle.