27.6.2023

Makeat

Avainsanat

Gluteeniton, Kasvis

Porkkanapannukakku

Pannukakusta tulee mieleen aina lapsuus. Nykyisin pannaria tulee tehtyä aivan liian harvoin, enkä ymmärrä miksi sillä sehän on niin helppo valmistaa ja kerralla saa isomman satsin koko perheelle.  Pannukakun pinnalle laitoin tällä kertaa ennen paistamista vielä vadelmia. Vadelmien sijaan suosittelen kokeilemaan myös esimerkiksi omenalohkoja. Tämä porkkanapannukakku on todellakin niin hyvää ettei se edes kaipaa kaverikseen muuta! Porkkanaraaste tekee pannarista entistä mehevämmän ja se tuo sekaan myös kivasti pientä makeutta. Tämä kannattaa nautiskella vielä hieman lämpöisenä, ahh!! Pannukakkua voi nautiskella niin välipalaksi, kuin vaikkapa iltapalana.

Porkkanapannukakun pinnalle kannattaa kokeilla myös omenalohkoja

Porkkanapannukakku on parhaimmillaan hieman lämpöisenä

Porkkanapannukakku

Ainekset

  • 3 reilun kokoista porkkanaa raastettuna
  • 2 munaa
  • 6 dl maitoa/maitojuomaa
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3,5 dl jauhoja (speltti, gluteeniton..)
  • 70g sulatettua voita /gheetä
  • 1 dl kookossokeria / erytritolia tai muuta makeutusta
  • pinnalle
  • 2 dl vadelmia, tai muita marjoja (Vinkki, kokeile marjojen sijaan esim omenalohkoja)

Tee näin

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja märät (mukaan lukien porkkanaraaste) omassa kupissa keskenään. Yhdistä kuivat ja märät aineet. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Lisää pinnalle vadelmat tai muut marjat ja paista pannukakkua 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta alkaa näyttää hieman ruskealta. Ota uunista, anna jäähtyä hetki ja leikkaa annospaloiksi. Tarjoile mielellään hieman lämpöisenä.