25.10.2017

Suolaiset

Nopea burger – terveellisemmin

Lihaton lokakuu pyörähtää kohta loppupuolelle, mutta vielä ei ole liian myöhäistä kokeilla jotain ehkäpä uutta tai vanhaa kasvisruokareseptiä vaikkapa lounaaksi tai päivälliseksi. Itse olen kiireiden keskellä yrittänyt ottaa aina kasvisruokavaihtoehtoja mukaan arki lounaiden ja päivällisten keskelle. En sillä että kokisin että minun pitää tai on pakko vaan ihan vain sillä että keho jopa välillä tuntuu suorastaan pyytävän jotain puhdasta kasvisruokaa. Ja tänä päivänähän meillä on enemmän kuin koskaan vaihtoehtoja millä täydentää ja korvata aterioiden liha-kala-tai kanapuolta.

Nyhtikset, härkikset ovat taineet tulla jäädäkseen ja uusia vaihtoehtoja tuntuu syntyvän jatkuvasti. Nämä kuvissa näkyvät Hoviruoka-merkin käsintehdyt laktoosittomat ja vegaanit mustapapupihvit ovat ilmestyneet kauppojen hyllylle jo ennen kesää? En muista tarkkaan koska olisin niitä ensimmäisiä kertoja nähnyt kaupoissa, mutta ajattelin kokeilla niitä ”pikaruokana” kiireessä. Pihvit ovat hyvänmakuisia, hyvin pitkälle maulta ja koostumukseltaan kuin jauhelihaa (ehkä vain parempaa) ja paistoin ne nopeasti paistinpannulla (toki lämmitys mikrossa riittää), mutta näin pihveistä tuli ainakin maukkaita. Pihveissä on tosin käytetty mustapapujen ja kikherneiden lisäksi sidosaineina ohrasuurimoita ja korppu- ja vehnäjauhoja, joten nämä sisältävät gluteenia. Pakkauksessa on 4 pihviä ja hinta taisi olla jossain kahden ja puolen euron pintaan joten ihan ok vaihtoehto silloin tällöin kiireessä eikä hinnalla pilattuja. Vinkki: kokeile myös puolukkahillon kera!

Näissä burgereissa sisällä kasviksia; salaattia, tomaattia, kurkkua, paistettua sipulia