28.5.2019

Makeat

Mustaherukkasmoothie

Sisältää mainoslinkkejä *

Kolean kalseaa tiistaita! Piti ihan kaivaa villapusero kaapin perukoilta lämpimiksi ja tämä herätti työkavereissa hieman ihmetystä eikö mulla olekaan jo kesäkausi päällä. No ei jos kelit jatkuvat näin kylminä!

Mulla on käynnissä pakastimen tyhjennystalkoot. Itseasiassa sinne varastoidut marjat on kyllä tulleet syötyä jo aika hyvin. Jostain syystä vuodesta toiseen ne viimeiseksi jäävät marjapussit tuntuvat olevan aina mustaherukkaa. Mansikat, vadelmat, mustikat ja puolukat ovat aika pitkälle syötyjä mutta herukoita löytyy vielä. Omalla kohdalla se tehokkain tapa käyttää marjoja tuntuu olevan smoothiet. Toki puuron päällekin saa ladattua aimo annoksen marjoja, mutta nestemäisessä muodossa niitä vain menee vielä enemmän. Ja tässä tapauksessa nautin mieluummin mustaherukan smoothiessa kuin kokonaisena.

Mustaherukka on muuten hyvä apu myös erityisesti jos tulee katsottua päivän aikana paljon tietokoneen tai puhelimen näyttöä. C-vitaaminipommi sisältää myös runsaasti antioksidantteja mustaherukan siemenöljy voi myös alentaa veren huonoa LDL-kolesterolia.

Toinen innostuksen lähde smoothien tekoon on ollut blogin kautta saamani uusi OBH Nordican Freshboost vakuumiblenderi joka on kyllä yllättänyt mut todella positiivisesti. Mulla on kokemusta niistä kaupan todella edullisista blendereistä aina ammattitason tehoblendereihin saakka. Jos heität blenderiin ison pussillisen marjoja suoraan pakastimesta ja muut aineet perään tiedän ainakin omasta kokemuksesta että terät jäätyvät täysin ja jäävät sahaamaan paikoilleen. Tässä blenderissä on ehdottomasti yllättänyt blenderin terät ja niiden tehokkuus! Homma tuntuu hoituvat todella vaivatta ja myös äänitaso on kohtuullinen moneen muuhun blenderiin nähden. Kokonsa puolesta tämä blenderi on myöskin mukavan siro. Pidin myös valmiista ohjelmasta jonka avulla laite ensin poistaa ylimääräisen ilman tyhjiöpullosta ja tämän jälkeen sekoittaa smoothien minuutissa.

Uusi ominaisuus on myös tuo tyhjiöblenderi. Mitä tämä sitten tarkoittaa? no tyhjiöblenderi poistaa ylimääräisen ilman pois tyhjiöpullosta automaattisen tyhjiöpumpun avulla ennen sekoituksen alkua ja estää raaka-aineiden hapettumista sekoituksen aikana. Alhaisemman hapettumisen ansiosta juomien värit ovat voimakkaampia ja niissä on vähemmän ilmakuplia sekä vaahtoa. Tyhjiöinti poistaa sekoituspullosta ilman, jolloin vitamiinit ja antioksidantit säilyvät juomissa paremmin, myös juomat säilyvät tuoreempina ja raikkaampina pidempään.

Mustaherukkasmoothie

Ainekset (1 annos)

2-3 dl jäisiä mustaherukoita
2-3 dl vaniljasoijamaitoa (esim. Alpro)
1 rkl rouhittuja pellavansiemeniä
1 dl rahkaa
0,5 dl vaniljaheraproteiinia

Tee näin:

  • Sekoita ainekset blenderissä ja nauti välittömästi.