Avainsanat

Kananmunaton

Marjaisa Pizza Brownie

Hyvää alkanutta elokuuta! Aamulla ilmassa on selkeästi haistettavissa jo alkavan syksyn tuntua, mutta kesä on vielä vahvasti lautasella! Halusin käyttää tässä uusimassa herkussa monipuolisesti tuoreita maukkaita marjoja, joita nyt on niin ihanasti saatavilla. Niin ihanaa kun pakkasesta onkin pitkin talvea sulatella sinne kerättyjä ja säilöttyjä marjoja, ei silti mikään voita niiden makua tuoreena.

Brownien pinnalla on kreikkalaista jogurttia (jonka voi toki korvata vegaanisellakin jogurttiversiolla), tuoreita marjoja; mansikoista, pensasmustikoita, kirsikoita, punaherukoita ja päälle ripoteltuna hieman koivusokeria*. (voit käyttää myös muita makeuttajia; hunajaa, vaahtera- tai agave-siirappia, tai kookospalmusokeria esimerkiksi).

Marjaisa pizza brownie

Ainekset

POHJA

Märät:

  • 0,5 kypsä banaani (miel. jo ruskea pilkullinen -> makeampi)
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl viinietikkaa (käytin omenaviinietikkaa, mutta myös muut käy)
  • 0,75 dl vettä
  • 0,5 tl vaniljaa

Kuivat:

  • 1,25 dl (luomu) spelttijauhoja
  • 1 dl kookospalmusokeria*
  • 0,5 dl (raaka)kaakaojauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 0,25 dl kaakaonibsejä** (nämä voi jättää myös pois)
  • 0,25 dl murskattuja pähkinöitä (käytin tässä maapähkinöitä, myös muut käy)
  • ripaus laadukasta suolaa

Pinnalla

  • Kreikkalaista jogurtti (jos haluat valmistaa täysin vegaanisena, käytä paksua esim. kaurajogurttia)
  • runsaasti marjoja; mansikoita, kirsikoita, mustikoita, herukoita
  • pinnalle ripaus koivusokeria tai muuta makeutusta (hunaja, kookospalmusokeri, vaahterasiirappi)

Tee näin

Sekoita märät ainekset sähkövatkaimella. Sekoita kuivat ainekset toisessa kulhossa ja lisää märkien ainesten joukkoon, sekoita hyvin. Voitele piirakkavuoka (n. 20cm halk) esim. oliiviöljyllä, tai käytä leivinpaperia. Paista n. 15-20 min 200c asteisessa uunissa. Kokeile hammastikulla onko browniet kypsiä, jäähdytä levitä jogurtti, marjat ja makeutus pohjan päälle, leikkaa annospaloiksi.

*Koivusokeri eli xylitol on täysin luonnollinen makeutusaine ja se sisältää 40% vähemmän kaloreita kuin tavallisen sokeri, silti se on aivan yhtä makeaa ja koostumukseltaan samanlaista. Mutta mikä parasta koivusokerin glykeeminen indeksi on vain 7, kun tavallisella sokerilla se on 68. Koivusokeria kannattaa kokeilla aluksi vain vähän varoen, sillä toisille se aiheuttaa suurempina määrinä laksatiivisia vaikutuksia. Koivusokeria voi antaa myös lapsille xylitol-pastillien tapaan heti ruoan jälkeen n. puoli teelusikallista ehkäisemään hampaiden reikiintymistä. ps. koivusokerilla voi pestä myös hampaat!