31.10.2018

Pääruoat

Avainsanat

Gluteeniton, Liha

Makaroonilaatikko NExt level

En tiedä miten on muissa lapsiperheissä mutta kyllä itsellä tulee aika ajoin raavittua päätä että mitä ihmettä sitä keksisi nyt lapselle syötävää? Kun sitä haluaisi tarjota monipuolisesti ruoka-aineita, niin että ne jopa maistuisivat lapselle ja tulisi vielä samalla opettaneeksi vähän jotain uusia makujakin?! Oma lapsi on aina ollut nirso syöjä, toisaalta olen iloinen että lapsi on oppinut syömään monipuolisesti kasviksia ja hedelmiä, mutta välillä sitä tulee kyllä ihmeteltyä että miten tuo lapsi jaksaa touhuta niin pienillä ruokamäärillä!

No sen enempää yleistämättä suuuuurimmalle osalle lapsista ja aikuisista tuntuu kyllä maistuvan makaroonilaatikko? Kun sain testiin Risentan uusia Fusilli herne, maissi, linssi makaroneja käväisi heti mielessä miten saisin lapsenkin maistamaan näitä. Muutaman ahaa-elämyksen jälkeen päätin valmistaa makroonilaatikkoa hieman toisella tapaa, ehkä pastavuoka lienee parempi nimitys sillä tästä on jätetty perinteiset munamaitoseokset kokonaan pois! Ja jos tekee mielie kokeillä tätä esimerkiksi täysin kasvisversiona suosittelen vaihtamaan jauhelihan esimerkiksi härkikseen.

Makaroonilaatikko vol2

  • Ainekset

  • 400 g jauhelihaa
  • 1/2 pkt Risenta Fusillia
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 3 porkkanaa raasteena
  • 500g paseerattua tomaattia
  • 1 prk kaurafraichea
  • suolaa/pippuria
  • (pinnalle n. 1 dl juustoraastetta)

Tee näin:

  • Keitä puoli pakettia fusilleja ohjeen mukaan. Paista jauheliha lisää sekaan pieneksi pilkottu valkosipuli sekä 3 raastettua porkkanaa. Lisää paseerattu tomaatti, mausteet ja kaurafraiche. Sekoita makaronit jauhelihaseokseen ja kaada uunivuokaan. Laita pinnalle halutessasi juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunissa n. 25-30 minuuttia.