12.5.2015

Salaatit

Kanasalaatti

ässä kuva-aarteiden joukosta poimittu kanasalaatti. Sen sijaan, että ainekset olisi sotkettu sekaisin päätin jakaa ainekset eri lohkoihin, jotta jokainen voi kerätä salaattiinsa sen verran niitä ainesosia mitä haluaa.

Kulhon molemmilla reunoilla on siis sekaisin eri salaattilajikkeita ja pieneksi pilkottua punakaalia, johon sekaan on ripoteltu aurigonkukan ja kurpitsan siemeniä sekä cashew-pähkinöitä. Punakaali on muuten valkokaalia pehmeämpi maultaan ja se sisältää enemmän C-vitamiinia. Punakaalia tulee käytettyä aivan liian harvoin salaateissa, vaikka pidän sen mausta eikä se mene vetiseksi yhtä helposti kuin monet salaatit.

Salaatinkastikkeena on oliiviöljyä sitruunaraasteella ja päällä paistettua halloumia. Halloum-juustoa (sitä alkuperäistä) löytyy myös lampaan- ja vuohenmaidosta tehtynä, jolloin se sopii myös useimmille maito-allergikoille. Halloum on aika suolainen juusto, joten huuhtaisen juuston usein veden alla ennen leikkaamista paloiksi. Juusto on myös aika rasvainen, joten hyvällä pannulla ei tarvita mitään öljyjä paistamiseen. Lisäksi lautasella on pieneksi pilkottua vesimelonia, ja ananasta sekä paistettua kanaa keskellä. Mielestäni kiva tarjottava vieraille.