6.11.2018

Yleinen

Mistä on terveelliset herkut blogi tehty?

Hihhei ja tervetuloa Terveelliset herkut blogin pariin. Ajattelin tehdä pitkästä aikaa pienen esittelyn itsestäni jos mukaan etsiytyy uusia lukijoita?!

Täällä blogin takana kirjoittelee Tiina ja oon ruoasta ja terveydestä kiinnostunut nainen. Olen kirjoitellut tätä blogia nyt kolmisen vuotta harrastusmielessä ja oikeastaan kaikki alkoi siitä, että halusin motivoida itseäni parempien elämäntapojen suhteen. Lueskelin paljon blogeja ja koin että tuo voisi jollain tapaa olla myös oma juttu. Olen aina ollut tosi kiinnostunut ruoanlaitosta, kokki oli aikoinaan oma haaveammattini, vaikkakin todellisuus vei minut sitten ihan eri töiden pariin ja työskentelen päätoimisesti aivan toisella toimialalla markkinointitehtävissä.

Jo heti alkuvaiheessa oli selvää että halusin muuttaa oman ruokavalioni sokerimattomampaan, puhtaampaan suuntaan. Olen tosi kiinnostunut siitä mikä vaikutus ruoalla on esimerkiksi suoliston hyvinvointiin, täällä esiin tuodut asiat ovat pitkälle omasta elämästä koettuja esimerkkejä mitkä ovat toimineet omalla kohdallani ja mitkä eivät. Luen toki paljon myös aiheesta ja olen kiinnostunut ruokatrendeistä ja suuntauksista, mutta loppupeleissä haluan jakaa ja tuoda tänne sellaisia reseptejä ja asioita esille joista on ollut eniten itselleni hyötyä.

Terveys ja hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys ja se koostuu monesta eri asiasta, eikä läheskään kaikkiin asioihin me voida vaikuttaa, mutta esimerkiksi päivittäisillä ruokavalinnoilla voi olla paljonkin merkitystä isossa kuvassa. Minä haluan toivottavasti inspiroida ja tuoda uusia ajatuksia sulle miten loppupeleissä helposti ja vaivattomasti ruokavaliota voi muuttaa terveellisempään suuntaan, mausta ja laadusta tinkimättä. Tämä toimikoon myös itselle motivaattorina jatkaa hyväksi koetulla tiellä!