31.3.2022

Pääruoat

Uppomunia ja parsaa

Keväisen raikas ja vihreä lounas / salaatti valmistuu tietysti sesongin mukaan vihreästä parsasta. Hieman napakaksi keitetyt parsan varret maistuvat uppomunien kera. Lisää makuja tälle lautaselle tuovat raikas raastettu sitruunankuori, rouhitut mantelit, avokadon viipaleet ja tuorekurkku. Yksinkertaista, mutta silti maukasta ja ravitsevaa.

Uppomunia ja parsaa yhdelle

Ainekset

  • parsaa n. 10 vartta
  • 1/2 avokado
  • n. 1/2 kurkku
  • 0,5 dl fetaa
  • kourallinen manteleita rouhittuna
  • 1 tl sitruunankuorta raastettuna
  • 2 munaa (1 rkl etikkaa keitinveteen)

Tee näin

  • Valmista uppomunat: Keitä reilu litra vettä kiehuvan poreilevaksi. Lisää sekaan n. 1 rkl etikkaa. Sekoita vetta kauhalla/lusikalla että saat veteen pyörteen. Riko muna ensin lasiin ja kaada se varoen kiehuvaan veteen pyörteen sekaan. Kypsennä 1 muna kerrallaan n. 3-4 minuuttia (keltuainen jää löysäksi). Nosta muna reikäkauhalla vedesta lautaselle ja anna jäähtyä hetki. Valmista toinen muna samalla tekniikalla.
  • Leikkaa parsoista päästä muutama sentti pois ja kuori ne kevyesti kuorimaveitsellä. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä niin että ne juuri peittyvät (kukinnot voivat olla veden pinnan yläpuolella). Riippuen parsan paksuudesta keittoaika on n. 4-8 minuuttia.
  • Valmista salaatti kuorimalla ja pilkkomalla avokado, leikkaa kurkusta pituussuunnassa esim. kuorimaveitsellä ohuita suikaleita. Laita ainekset lautaselle, murustele päälle fetajuusto. Rouhi mantelit ja raasta pesty sitruunankuori salaatin pinnalle.

Saatat olla kiinnostunut myös