8.5.2021

Kakut

Sitruunakakku

Parisen vuotta sitten, aikaa ennen koronaa Italian reissulla mä söin kyllä palan parasta sitruunakakkua! En ehkä muuten ole mikään suuri sitruunaleivonnaisten ystävä, mutta siinä kohtaa oma mieli muuttui ja olenkin silloin tällöin haikaillut tuon täydellisen palan perään. Tämä kakkuresepti on nyt lähimpänä sitä mitä olla saattaa, ollaan veistelty tästä paloja siitä saakka kun kakku tuli uunista ja jäähtyi hetken. Kokeilin vaniljakastikkeen kanssa, toimii, mutta siltikin ehkä vielä paremmin ihan sellaisenaan.

Kokeilin muuten makeuttajana itselleni uutta taatelisokeria ja olen kyllä vaikututtunut. Toimi erinomaisesti ainakin tässä reseptissä ja tykkään jo nyt niin paljon, että aion kyllä ottaa tämän ruokakaapin vakiovarusteeksi. Taatelisokeri on siis täysin luonnonmukainen makeuttaja. Se on tehty taateleista, kuivattamalla ne ensin ja jauhettu sen jälkeen. Väriltään hyvin samanlaista kuin esim kookossokeri, mutta taatelisokeri sisältää myös paljon kuituja (11 g/ 100g)

Sitruunakakku

Ainekset

  • 1 dl taatelisokeria (tai kookossokeria, erytritolia tms)
  • 100g voita / gheetä
  • 3 munaa
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 tl sitruunan kuorta raastettuna
  • 2 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kreikkalaista jogurttia

Tee näin

  • Sekoita sähkövatkaimella taatelisokeri (tai muu makeutus) sekä voi. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita sähkövatkaimella hyvin aina välissä. Lisää sitruunan mehu ja raastettu kuori ja sekoita.
  • Lisää jauhot sekä leivinjauhe siivilän läpi taikinaan, kääntele ja lisää lopuksi kreikkalainen jogurtti, vältä vatkaamista enää tässä vaiheessa.
  • Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 170 asteisessa uunissa n. 50 minuuttia.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä