18.11.2015

Pääruoat

Pesto-munakas

Onko muilla samanlainen fiilis, että koko ajan on pimeää?! Tämä on kyllä väsyttävintä vuodenaikaa, aamulla kun heräät on pimeää ja kun työpäivä on ohi ulkona on säkkipimeää! Kaiken tämän ovat kruunanneet vielä sateiset tuhrupäivät, Hei oikeesti aurinkoa kiitos! Lapselle tuntuu olevan sama sataako ulkona (hei lätäköt jei!) vai paistaako, mutta kyllä huomaan tämän kelin vaikuttavan omaan mielialaani. Harmittaa, että hämärät iltapäivät ja illat vaikuttavat myös kuvaukseen, valoa hyville ruokakuville ei tahdo riittää millään. Nyt jos koskaan pimenevien päivien myötä kaipaan ekstra runsaasti väriä ruokaani pitääkseni itseni virkeänä.

Nälkäisen lapsen kanssa kotiin tullessa ei ainakaan meillä ole aikaa kovin pitkille haudutusajoille vaan ruoan pitää valmistua mahdollisimman nopeasti. Yksi kiireisen arjen pelastaja ovat munakkaat joihin voi sekoitella mitä jääkaapista milloinkin löytyy! Minun värikäs munakas saa makua pestosta ja chilistä, seassa on paljon kasviksia ja pari palaa jääkaappiin jäänyttä ilmakuivattua kinkkua! Kuohkeutta munakkaaseen saadaan vissyllä.

Pesto-munakas

Ainekset

MUNAKAS

  • 3 munaa
  • n. 1 dl maitoa
  • (n, 0,5 dl vissyä, tekee munakkaasta kuohkeamman)
  • ripaus suolaa, savustettua paprikaa ja mustapippuria.

TÄYTTEET

  • 1 rkl vihreää pestoa (hyvää vihreää tuorepestoa löytyy mm. Lidlistä)
  • salaattia (tässä valmista salaattisekoitusta punajuurella myös Lidlistä)
  • tomaattia
  • kurkkua
  • paprikaa
  • situunaa
  • avokadoa
  • pari siivua ilmakuivattua kinkkua
  • lusikallinen sokeritonta chilimurskaa

Tee näin

Sekoita ainekset ja kaada munakas kuumalle pannulle, käytä halutessasi paistamiseen tilkka öljyä. Työnnä munakasta lastalla reunoilta hitaasti keskustaan päin. Anna kypsyä hetki (voit halutessasi paistaa molemmin puolin, minä kypsensin vain toiselta puolelta, kansi päällä). Lisää lopuksi päälle täytteet.