30.5.2017

Salaatit

Mustikkainen tonnikala-halloumisalaatti

Salaatit kuuluu ehdottomasti mun kesälounaisiin (no tuleehan niitä syötyä varmasti läpi vuoden), mutta ehkä vielä aavistuksen verran enemmän kesällä kun ei niin tee mieli hauduttaa ruokia pitkään keittiössä, tai muutenkin kroppa ei välttämättä kaipaa niin kuumia ruokia lämmikkeeksi.

Tää salaatti on jälleen koottu vähän siitä mitä jääkaapista sattui löytymään; kurkkua, tomaattia, tonnikalaa (jota muuten tulee syötyä todella harvoin nykyään), sekä pari siivua paistettua chilihalloumia (löytyi valmiiksi maustettuna Lidlistä) jonka kylkeen sopi kyllä äärimmäisen hyvin nuo pensasmustikat tuomaan makeutta!

Tonnikalaa tuli muuten aikoinaan syötyä jopa kyllästymiseen asti, mutta sen liikapyydystyksen myötä se alkoi arveluttamaan ja jätin usein tonnikalapurkit kauppaan. Tonnikala on muuten meidän suomen syödyin kala ja sitä taitaa mennä lähes pari kiloa vuodessa henkeä kohden. Jos ja kun sitä tonnikalaa tulee ostettua kannattaa toki valita sellaisia merkkejä jotka on kestävästi tuotettua ja pyydettyä kalaa. WWF on muuten tehnyt ihan kalaoppaan, josta voi tarkastella eri kalalajien vastuullisuudesta ihan liikennemerkein kuvattuna. Tonnikalaa syövän kannattaa valita MSC-merkittyjä, vapavälinein pyydettyjä sekä Intian valtamereltä ja länstiseltä Tyyneltä mereltä pyydettyjä tonnikaloja.

Mustikkainen halloum-tonnikalasalaatti

  • Ainekset

  • 1 puntti salaattia (esim. tammenlehti / frisee)
  • 2-3 tomaattia / reilu kourallinen kirsikkatomaatteja
  • 1/2 kurkku
  • 1 shalottisipuli
  • 1 prk tonnikalaa
  • n- 100g halloumia (leikkaa ohuiksi siivuiksi ja paista pannulla nopeasti)
  • n- 150g pensasmustikoita

Tee näin

Paista halloumit kypsäksi pannulla tai grillissä. Pilko salaatti ja ainesosat. Lisää tonnikala, halloum ja lopuksi mustikat.