21.7.2020

Makeat

Mansikka kolmiot

Mansikkareseptit senkun jatkuvat! Tällä kertaa halusin kokeilla täysin munatonta kääretorttupohjaa, sitä kun toisinaan minulta kyselette! Tässä siis kääretorttupohja, jota ei olekaan perinteisesti pyöräytetty rullalle, vaan leikkasin siitä tälläisiä hieman kuin kolmioleivän muotoisia leivoksia, jossa täyte on sisällä.

Mansikka kolmiot

Ainekset

3dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
2tl leivinjauhetta
2dl kookossokeria / erytritolia tai muuta makeutusta
2dl maitoa / kasvismaitoa
2rkl öljyä
Täyte
2 dl vispikermaa / vispautuvaa kaurakermaa
1 tl vaniljajauhetta
1 rkl makeutusta / erytritolia tai muuta makeutusta
2-3 dl mansikoita viipaleita

Tee näin

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää maito ja öljy. Sekoita aineet kevyesti, vain niin että ainekset sekoittuvat keskenään, taikina sitkistyy helposti.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille levitä tasaiseksi. (tällä ohjeella tulee n. 1/2 pellillinen) Paista 225 asteessa n. 8 min. Taikinan kuuluu jäädä vaaleaksi, sillä se palaa hieman normaalia helpommin.
Ota uunista ja anna jäähtyä. Leikkaa levystä n. 12/12 cm levyisiä neliöitä, leikkaa neliöt vielä tämän jälkeen kulmasta kulmaan kolmioiksi. Täytä kolmiot kermalla ja lisää mansikkaviipaleita. Nosta toinen kolmio kanneksi. Tarjoile.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä