Lohi-katkarapulevite illanistujaisiin

Heippa, tulin vain tuomaan pikaisesti tällaisen hyvän vinkin esimerkiksi illanistujaisiin tai pikkujoulujen tarjoiluehdotukseksi, kun kaipaat jotain herkullista naposteltavaa. Reseptihän on yksinkertaisuudessaan yksinkertaisimmista yksinkertaisin! Mutta, kun on hyvät raaka-aineet niin on mielestäni turhaa alkaa kikkailemaan enempää vaan antakoon makujen puhua puolestaan!

Kokeile tätä lohi-katkarapulevitettä esimerkiksi ruislastujen, saaristolaisleivän, gluteenittomien leipien tai näkkärin päällä. Oi nam! Iloa ja aurinkoa sun viikonloppuun!

Lohi-katkarapulevite illanistujaisiin

Ainekset

  • 3 dl Kreikkalaista jogurttia
  • 1 dl katkarapuja
  • 100g kylmäsavulohta
  • 1 sipuli
  • n 3 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
  • ripaus suolaa ja valkopippuria

Koristeeksi:

  • Sitruunaa
  • Puolukoita
  • kylmäsavulohta
  • tilliä

Tee näin

Pilko sulatetut katkaravut, kylmäsavulohi, tilli ja sipuli pieneksi ja sekoita kreikkalaisen jogurtin sekaan. Täyte on mielestäni parempi kun annat sen ”makustua” jääkaapissa kannellisessa astiassa joko vuorokauden tai vähintään muutamia tunteja ennen tarjoilua. Kokeile täytettä saaristolaisleivällä, ruislastuilla, siemennäkkärin tai gluteenittoman leivän päällä. Koristele ja leikkaa halutessasi pieniksi annospaloiksi.