Gluteeniton viking boat

Pizza-perjantai anyone? Monelle pizzan ystävälle taitaakin olla tuttu juttu pizzerioista saatavat ”vikingboatit”? Kyseessä on veneen muotoon leivottu pizzapohja jossa on valkoinen kastike (yleensä majoneesi, smetana tai vastaava pohjalla) jonka päällä juustoraastetta. Kun koko komeus on paistettu uunissa on viking boatin päällä yleensä toiveesta riippuen sitten paistettua kanaa/kebabbia/falafelia tms sekä salaattia ja joku majoneesipohjainen kastike. Hyvää, mutta..

Lähdin aika takki auki testailemaan gluteenitonta ja maistuvaa pohjaa johon halusin vieläpä näin lihatonta lokakuuta kunnioittaen tarjoilla täysin vegaaniset päälliset.

Mun pohja on enemmän piirakkapohja kuin varsinainen pizzapohja, mutta tarpeeksi ohueksi muotoiltuna ja uunissa grillitoiminnolla paistettuna siitä tuli ihanan rapea ja maukas. Suosittelen vapaasti kokeilemaan kyseistä pohjaa myös perinteisempiin gluteenittomiin suolaisiin piiraspohjiin. Gluteenitonta taikinaa valmistaessa täytyy muistaa, että taikinaa ei sinällään vaivata. Sitkoa siihen on myöskin vaikeampi saada, mutta psyllium auttaa tässä hieman (Psyllium on kuivattua jänönratamon kuorta ja se tuo gluteenittomiin leivonnaisiin sitkoa ja kuohkeutta). Taikina kannattaa myöskin muotoilla ensin muotoonsa ja kohottaa vasta sitten ennen paistamista.

Pohja kannattaa muotoilla leivinpaperin ja uunipellin päällä valmiiksi oikeaan muotoonsa. Anna pohjan tämän jälkeen kohota ennen täytteyden lisäämistä.

Pohjan päälle levitin tätä vegaanista Oatlyn kaurapohjaista valkosipulikurkku tuorejuustoa. (NAMII, kokeileppa myös esim hapankorpun kanssa!)

Koska tykkään valkosipulista pizzassa meni juustoraasteen sekaan yksi valkosipulin kynsi pieneksi pilkottuna. Laitoin sekaan myös kourallisen suppilovahveroita (tää ei välttämätöntä, mutta kokeilun arvoista)

Paistamisen jälkeen viking boat on tarkoitus syödä lämpimänä. Nopeasti salaatit lämpimän pohjan päälle ja nautiskelemaan!

Perus salaatin korvasin baby pinaatilla ja päälle tuli vielä kurkkua ja tomaattia sekä tuota Auran vegaanista chilimajoneesia (kerrankin sellainen vegaanin majoneesi joka myös maistuu hyvälle!)

Gluteeniton vegaani viking boat

Ainekset

Pohja

  • 1 pss kuivahiivaa (11g)
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • 1 dl maissijauhoja
  • 1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Urtekram yleisleivontamix)
  • 1 tl psylliumia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa

täyte:

  • Oatly kurkku-valkosipulilevitettä
  • n. reilu 2 dl juustoraastetta (käytä halutessasi vegaanista versiota)
  • (kourallinen suppilovahveroita
  • 1 valkosipulinkynsi pilkottuna

pinnalle:

  • runsaasti salaattia
  • kurkkua
  • tomaattia
  • (Aura vegaanista chili-majoneesia)
  • Valmista pohja sekoittamalla kuivahiiva lämpimään veteen, lisää jauhot ja suola ja lopuksi öljy. Muotoile pohjasta veneen muotoinen pohja ja anna sen kohota n. 10-15 minuuttia. Levitä tuorejuusto, pilkottu valkosipuli ja juustoraaste (sekä halutessasi sienet) pohjan päälle ja paista uunissa 250 asteessa n. 20 minuuttia. Jos uunissasi on pizzatoiminto käytä sitä.
  • Pilko salaattiaineet lämpimän pohjan päälle ja lisää vegaani majoneesi, nauti lämpimänä.