Kaupallinen yhteistyö

13.8.2021

Matkailu

Kesälomalla Salossa

*Kaupallinen yhteistyö VisitSalo

Ootko koskaan käynyt Salossa? Meille tuo kaupunki oli entuudestaan melkoisen tuntematon. Ohi siitä on kyllä suhattu ja kierrelty viereisiä kaupunkeja, mutta varsinainen pysähdys Salossa ei ole aiemmin käynyt mielessä. Siksipä olenkin äärimmäisen ilonen, että päästiin tekemään VisitSalon kanssa yhteistyötä ja meille oli räätälöity niin mieluisat kaksi päivää, että päätin vielä kirjoittaa jälkikäteenkin vinkkejä Salon seudulla matkaileville mitä kaikkea sieltä löytyykään! Meillä jäi sellainen fiilis, että paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, joten olen melko varma, että Salossa tullaan käymään vielä joskus uudestaankin!

Kaksi päivää Salossa meni todella vauhdilla ja meille olikin järjestetty tosi monenlaista ohjelmaa. Salonseutu on sellainen ruoan ystävän aarreaitta, että ei voi sanoa kuin mene koe ja kokeile kaikkea paikallista!! Oli myös todella upeaa todeta kuinka paikalliset yrittäjät tukevat toisiaan nostamalla esiin paikallisia tuotteita, vastaavaa toivoisi näkevän enemmänkin. Ohessa kuvapljäys kahden päivän ohjelmasta.

Meidän ensimmäinen visiitti oli ihka oikealle lammastilalle. Mikkolan lammastilan emäntä Peppi piti meille tosi kattavan esittelyn lammastilan toiminnasta.  Lampaista hyödynnetään myös villalankaa, taljoja ja itse lihaa hyvin monimuotoisesti, sitä onkin ostettavissa niin suoraan tilalta kuin lähialueen K-kaupoista. Mikkolan lammastilalla tuotetaan paitsi rehua lampaille, mutta siellä viljellään myös leipävehnää, mallasohraa, öljykasveja sekä viljan ja nurmen siemeniä. Salon kaupunki hyödyntää myös lammastilan lampaita maisemahoitopalveluiden puolesta. Viime vuosina erilaiset suojavyöhyke-, monimuotoisuus- ja luonnonhoitoalueet sekä riistapellot ovat lisääntyneet tilalla. Monivuotisia nurmikasvustoja ja suorakylvöä hyödyntämällä on maan muokkaamista pyritty vähentämään.

Monet tilan pelloista viettävät Purilanjokeen ja aina kohti Itämerta. Joen rannat ovat nykyään nurmipeitteisiä suojavyöhykkeitä, joilla ei käytetä lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita. Yhteistyössä WWF:n kanssa Mikkolan tilalle on rakennettu kaksi kosteikkoa monimuotoisuuden lisäämiseksi ja ravinnevalumien vähentämiseksi.

Tuo hurmaava Laama löytyy muuten kaverinsa kanssa Mikkolan tilalta he testaavat laamojen vaikutuksia susiin.

Peppi ja Marko valmistivat meille lisäksi erilaisia ruokia lampaasta. Maistelimme mm. lammasmakkaraa, lammasmetwurstia sekä carpacciota, kuin uunissa pitkään haudutettua lammasta. Tilan toimintaan voit tutustua tarkemmin tästä.

Pääsimme vierailemaan myös Karviaisten Härkäpaputilalle, jossa Katriina kertoi paitsi tilan hoidosta, mutta myös itse tuotteista ja niiden kehitystyöstä. Karviaisten tilan tuotteita löytyy muuten tosi monista K-Kaupoista ympäri maan. Sivustolta voi myös käydä katsomassa kivoja härkäpapureseptejä. Katariinan tekemä kinuskikakku oli muuten taivallisen hyvää. Sain kotiinkin tuotteita testattavaksi, joten meinaan kyllä kokeilla miten tuotteet toimivat omissa resepteissäni!

Salossa yövyimme Hotel Fjälarissa ja meiltä kyllä täydet pisteet tälle paikalle. Jos liikut seudulla niin varaa ihmeessä huone täältä!! Hotelli on pieni (19 huonetta), mutta sitäkin hurmaavampi. Aamiainen oli todella herkullinen, kuin myös saunaosasto ja viileä uima-allas. Fiilis on aivan toinen kuin perinteisissä ketjuhotelleissa. Täällä oli myös hienosti kunnioitettu Salon ja itse rakennuksen historiaa. Suosittelen lämpimästi.

Meidän eka päivä Salossa huipentui Rikalanmäelle, jossa kävimme syömässä ensin. Ja mehän olimme käytännössä syöneet koko päivän, joten vatsat olivat ratkeamaisillaan, mutta Rikalanmäen Ravintola Rikalan Krouvi oli kyllä paitsi miljöönä aivan upea, mutta sen paikallisista herkuista pääosin koostuva menu oli kyllä myös suosittelun arvoinen. Paikka toimii paitsi erinomaisena juhlapaikkana (häät ja muut juhlat), mutta siellä on myös upea tunnelma jos kaipaat spesiaalia illallispaikkaa. Kävimme katsomassa Rikalanmäen vintillä myös kesäteatteriesityksen, joka oli hauska komedia.

Toinen päivä olikin vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin ensimmäinen! Oon aina vähän jännittänyt (pelännyt) mehiläisiä joten tutustuminen Torpan Hunajan mehiläiskasvattamoon oli varsin mielenkiintoista ensijännityksestä huolimatta. Saimme paljon uutta infoa mehiläisistä ja niiden toiminnasta ja täytyy sanoa, että tämä oli itselleni ehkä yksi vaikuttavimmista esittelyistä. Ihastuin mehiläisten toimintaan jopa siinä määrin, että voisin kuvitella jopa omalle pihalle pienen mehiläispesän pölyttämään marjoja ja hedelmäpuita. Myös Torpan Hunajan hunajatasting oli aivan mieletön!! Ennen tätä minulle on ollut käytännössä vain yksi hunaja (okei ehkä maustettuna eri yrteillä tai vastaavilla), mutta nyt opin, että riippuen siitä mistä mehiläiset ovat siitepölyn keränneet on sillä myös todella paljon merkitystä itse hunajan makuun ja koostumukseen. Tämä tasting sai minut rakastumaan kyllä entistä enemmän hunajaan. Myös hunajan ja siitepölyn antibakteerisuus ja sen käyttö myös muuten kuin makeutusaineena alkoi kiinnostaa minua aivan uudella tavalla. Torpan Hunajan hunajaa voi muuten ostaa itse tilalta, Salon seudun Rekosta sekä myös Design Hillistä!

Loppuvierailumme päättyikin Design Hilliin, jossa kävimme tutustumassa juuri avattuun Brinkhall’s wines myymälään, sekä PetriS Suklaastudioon. Söimme lisäksi maittavan lounaan itse ravintolassa, upeiden PetriS suklaakakkukahvien kera.

Jaakko ja Petri perehdytti meidät vielä  Brinkhall’s wines viineihin. Kyseessä on laadukkaat kotimaiset omenaviinit. Omenakuohuviini yllätti maullaan ja voisin kuvitella sen hyvänä kotimaisena vaihtoehtona vaikka maljojen kohotukseen. Brinkhall’s winesin omenakuohuviini on nimittäin valmistettu samppanjamenetelmällä ja se on kaksoiskäymismenetelmän ansiosta oikein pienikuplainen ja kuiva kuohuviini. Näitä löydät muuten Design Hillin myymälän ohella myös Alkoista. Toinen heidän mielenkiintoisista tuotteistaan on jääviini, myymälässä on myös siidereitä.

Harmittaa että sain napattua vain pari videota ja muutaman kuvan PetriS suklaastudiosta, täysin keskittyä enemmän silmillä syömiseen! Mutta täältä löydät todella laadukkaat käsinvalmistetut suklaat ja suklaatuotteet. Suomen maajoukkueessakin kisaavat kondiittorit hiovat taitojaan keittiön puolella. Upeat leivonnaiset eivät muuten sisällä valkoisia vehnäjauhoja ja suklaissakin valkoinen sokeri on mieluummin korvattu muilla vaihtoehdoilla.

Lämmin kiitos VisitSalo ja paikalliset tuottajat todella mielenkiintoisesta ruokamatkasta, tämä yllätti meidät positiivisesti ja reissusta jäi tosi kivat fiilikset. Arvostus pientuottajia kohtaan nousi omissa silmissä entisestään. Mieletön työ ja lopputtomat työtunnit saa nostamaan hattua näitä tuotteita kohtaan. Jokainen yritys mietti tuotteita hyvin myös ympäristön kannalta ja oli hienoa nähdä kuinka hyvin Salossa paikalliset toimijat suosittelevat vilpittömästi myös muiden paikallisten tuotteita ja palveluita. Kiitos!