Kaupallinen yhteistyö

1.10.2020

Matkailu

Viikonloppuloma Peurungassa

*Kaupallinen yhteistyö Peurunka

Meillä oli ilo vierailla toissa viikonloppuna kylpylähotelli Peurungassa. Paikka sijaitsee Keski-Suomessa, Laukaassa, joten kotoamme Jyväskylästä paikalle suhautti varsin nopeasti matkan ollessa alle 30 kilometriä. Paikka oli itselleni entuudestaan tuttu, mutta oikeastaan vain muutaman tunnin kylpyläreissujen osalta. Siksipä olikin todella hienoa päästä tutustumaan Peurungan palveluihin hieman enemmän.

Jos sinulla on vielä mietinnässä mitä kivaa voisi touhuta vaikka tulevien syyslomapäivien aikana niin lueppas tästä vinkit talteen!! (ja ps. Peurungan sivuilla on tälläkin hetkellä tosi edullisesti varattavissa erilaisia huonevaihtoehtoja niin hotellin puolelta kuin huoneistohotellista tai mökeistä. Majoitus sisältää kylpylän ja kuntosalien käytön sekä aamiaisen).

Peurungasta löytyy siis kylpylä jossa viihtyy varmasti niin lapset kuin aikuiset. Vauhtia voi kokeilla niin liukumäissä kuin temppuradalla, tai sitten rauhoittua erilaisten hierovien suihkujen alla, lämpimässä tai kylmässä altaassa, tai erilaisissa saunoissa.

Kylpylän ohella Peurungan ympäristöstä löytyy myös runsaasti erilaista tekemistä. Me lähdettiin heti lauantain aamusta kokeilemaan fatbike-pyöriä lähimaastoon. Hotellin respasta saimme kartan ja vinkit reitille ja parin tunnin aikana ehdimmekin kiertämään reippaan (ja raskaan) lenkin. Tällaiselle aloittelijalle isoimmat mäet tuntuivat kyllä reisissä, mutta kelit olivat onneksi hienot. Matkalla pysähdyimme näköalapaikalle katselemaan maisemia yli Laukaan.

Pyöräilyn jälkeen lähdin kokeilemaan jooga-tuntia ja olipas rentouttavaa huomata kuinka jooga saa kropan ja hengityksen auki. Jooga-tuntien ohella Peurungasta löytyy monenlaista muuta ohjattua tuntia, joita voi vaikka jo ennalta tutustua ja varata itselle sopivat vaihtoehdot. Paikasta löytyy myös monipuolinen kuntosali.

Ulkoilun ystäville Peurungasta löytyy myös kunnon 21 väyläinen frisbeegolf-rata. Lähimaastoon on helppo lähteä liikkumaan myös jalkaisin. Jos kaipaat muita aktiviteettejä löytyy lähettyviltä myös koskenlaskua, golffia, talvisin kelkkasafaria ja niin edelleen. Jos haluat käydä katsomassa upeita luonnon nähtävyyksiä on noin 16 kilometrin päässä upea retkeilykohde – Hitonhauta, joka on jääkauden jäljiltä syntynyt 800metriä pitkä ja 30-40 metriä syvä rotkolaakso. shop.peurunka.fi verkkokaupasta voi muuten varata välineet ja pelikentät jne. kätevästi, vaikka jo ennen saapumista.

Kylpylän ohella voi hemmotella itseään Day Spa Nautiluksen erilaisilla hoidoilla. Me testasimme parafiinikäsihoidon sekä rentouttavan Relax vesipatja hieronnan. Tämä oli ihana!! Kyseissä hoidossa käsiin laitetaan ensin kosteuttavat parafiinikääreet, joiden kanssa mennään makaamaan lämpimälle vesipatjalle. Hieronta tapahtuu patjalla selällään maaten, samalla kun veden voima hieroo koko selkäpuolen läpi. Tämä kyllä rentouttaa ja taisimme olla tajuttomuuden rajamailla tämän hoidon aikana – kannattaa kokeilla!

Kaiken kaikkiaan Peurungasta löytyy varmasti monenlaista tekemistä koko perheelle. Hienot ulkoilumaastot kannattaa hyödyntää loman aikana hemmottelua unohtamatta!

Huoneesta voi ihailla järvimaisemaa

Näköalat omalta parvekkeelta

Peurankello ravintolassa on sekä ala carte menu että seisova pöytä

Peurankellon ala carte listalta tilattu hiilillä paahdettu kala-annos sisälsi monipuolisesti kotimaisia juureksia

Peurankellossa voit ihailla kaunista järvimaisemaa

Peurungan aamiaispöytä oli monipuolinen; kasviksia, hedelmiä, marjoja, (vegaanisia) lettuja ym ym!

Fatbike pyörillä voi lähteä tutustumaan lähimaastoon vaikka merkittyjä reittejä pitkin

Korkean mäen päältä avautuu hieno näköalapaikka, josta näkymät yli Laukaan

Pata&Pannu ravintolan lounas seisovasta pöydästä; juuresmuussia, pitkään haudutettua hirvipaistia ja kasviksia

Peurungasta löytyy 20-väyläinen Lakeview frisbeegolfrata

Rata on maksullinen ja siellä on sekä puisto- että metsäväyliä.