Kaupallinen yhteistyö

15.5.2020

Yleinen

Terveelliset herkut uusimmassa Kauneus ja Terveys-lehdessä

Postilaatikosta kolahti vast ikään uusi Kauneus ja Terveys-lehden numero jossa mulla on ollut ilo ja kunnia olla mukana reseptien kera. Teemana lehden ruokajutussa oli tofu, jonka ympärille myöskin reseptit on tehty.

Lehdessä on tosi maukas aasilaisten makujen ystäville eritoten suunnattu tofu-keitto, kuten myöskin yksi omista lemppareistani tofua maapähkinävoikastikkeessa sekä tofupata. Reseptit on koostettu sillä ajatuksella, että niitä olisi mahdollisimman helppoa ja nopeaa valmistaa vaikkapa työpäivän jälkeen. Tai nyt kun moni tekee töitä kotona on niitä tietysti helppoa valmistaa vaikka työpäivän ohessa.

Tofusta on moneksi

Tofu on rantautunut omaan ruokavaliooni enemmän ja enemmän viimeisen vuoden aikana. Sitä ennen olen sitä toki jonkin verran käyttänyt mukana resepteissä ja esimerkiksi jälkkäreissä (tofu-suklaavaahto on todella hyvää!). Useimmiten itsellä tulee käytettyä maustamatonta tofua, mutta kyllä myöskin savunmakuinen tofu tuo kivasti makua vaikkapa paistettujen kasvisten kera. Onko tofu sulle miten tuttu raaka-aine ja tuleeko sulla käytettyä sitä miten säännöllisesti?

Saattaisit pitää myös näistä:

Ihana tuorepuuro

  • 1,5 rkl chiansiemeniä
  • 1,5 dl vaniljasoijamaitoa

Lisäsin sekaan vielä 1 dl luonnonjogurttia sekä ripauksen chai-maustetta (löytyy esim. Foodinilta) tarjoiltuna mansikoiden kera.

Ja tää ihana kuvissa näkyvä tuorepuuro on yksinkertaisuudessaan yön yli vaniljamaidossa liotettuja chiansiemeniä

Mainos