18.9.2019

Yleinen

Proteiinivanukkaat makutestissä (11 kpl!)

Mä ajattelin tehdä piiiitkästä aikaa tuotetestauksen! Totesin vastikään kaupan kylmähyllyjen välissä että proteiinivanukkaat ovat vallanneet melkoisen siivun jogurtti-rahkahyllyistä. Keräsin nämä testissä olevat proteiinivanukkaat Jyväskylän Prisman ja K-kaupan valikoimista, otin kaiken mitä käsiini sain, joten jos joku erityisesti sun suosikki uupuu testistä niin syy on siinä ettei sitä vain löytynyt kyseisistä kaupoista, mitään en ole siis tarkoituksella jättänyt pois. Otin testiin mukaan myös kolme proteiinirahkaa (joissa makuina oli minttusuklaa, suolainen kinuski ja vanilja-suklaamuru), nämähän ei suoranaisesti ole vanukkaita, mutta halusin ottaa ne mukaan vertailuun koska niilläkin mainostetaan hieman samoja asioita..

Itse syön todella harvoin näitä vanukkaita, en viikottain enkä edes kuukausittain, mutta tiedän kyllä henkilöitä joilla nämä kuuluvat jopa jokapäiväiseen ruokavalioon. Jos haluan erityisen proteiinivälipalan niin silloin tulee useammin tehtyä vaikka smoothie jossa seassa proteiinijauhetta tai maustamaton rahka marjoilla, mutta tokikaan se ei ole aina mahdollista ja jos herkkuhammasta kolottaa niin kyllähän tämän tyyppisillä välipaloilla varmasti jotain makean himoa saa hillittyä? vai saako? – kerro kokemuksesi? Monelle proteiinivanukkaiden syöjille nämä välipalat ovat usein vaihtoehto proteiinirahkoille – ravintosisällöt ovat monesti hyvin samanlaisia, säilyvyys vain näissä vanukkaissa taitaa olla hieman parempi.

Se mikä pisti merkille oli että kyseisistä kaupoista ei ainakaan löytynyt valikoimista yhden yhtä vegaanista vaihtoehtoa. Erhmannilla jonka normi versio on testissä tiedän löytyvän myös vegaanisen vaihtoehdon, mutta tällä kertaa en sitä kaupoista löytynyt.  Vegaanisia rahkavälipala-vaihtoehtoja on kyllä tullut jo markkinoille, mutta proteiinivanukkaita en nyt tällä otannalla löytänyt yhtään. Näissä luulisi kyllä olevan markkinarakoa, en usko olevani ainoa joka näistä olisi kiinnostunut? Myös toinen asia mihin tuli kiinnitettyä huomiota on, että jogurttipuolella ja rahkoissa on tullut jo enemmän vaihtoehtoja lisäaineettomista ja luontaisilla makeuttajilla makeutetuista tuotteista, tässä segmentissä tällaiset argumentit näyttävät huutavan poissaolollaan. Ehkäpä jos proteiinivanukkaista löytyisi myös luontaisempia vaihtoehtoja, tulisi näitä itsekin maistettua useammin. Suurin osa pakkauksista sisälsi muovikannen sekä – lusikan, olisi kiva jos näihin keksittäisiin ympäristöystävällisempiä pakkauksia, liikaa muovia!

Mitä olette mieltä, oisko tämän tyyppisiä testejä kiva lukea myös jatkossa? Jätä palautetta! Saa jättää myös vinkkejä mitä haluaisitte mun testaavan?!

Ja sitten itse testiin… Makuraadissa mukana mies joka taatusti pitää makeasta enemmän kuin minä. Lähtötilanteessa ajattelin, että meidän äänet jakautuvat aivan eri tuotteille, mutta kappas me oltiinkin todella yksimielisiä siitä mikä lopputulos olikaan. Lue! Huomautuksena vielä, että tässä tuotteet pisteytetty yksinomaan maun perusteella!! Tekstin lopusta löydät vielä oman mielipiteeni ravintoarvoista!

Tässä testissä arvioitiin vanukkaiden MAKUA, ulkonäköä, lisätietoina myös ravintoarvot ja hinta, mukana yhteensä 11 tuotetta.

Tupla proteiinivanukas, maku suolainen kinuski (saatavana myös maku suklaa)
laktoositon, ei sisällä sokeria

Ainesosaluettelo: Pastöroitu maito, maitoproteiini, stabilointiaine (rasvahappojen mono- ja diglyseridit), liivate, happamuudensäätöaine (trinatriumsitraatti), suola, aromit, värit (ammoniummenetelmän sokerikulööri, karotenoidit, karmiinit), makeutusaine (sukraloosi).
Ravintosisältö per 100g: Energia: 318 kJ / 75 kcal, rasva 1,7 g, hiilihydraatit 4,8 g (josta sokeria 4,6 g), proteiini 10 g,

– sisältää liivatetta, väriaineita ja makeutusaineita.

Ruskea, tuoksuu vähän kinuskille. Maku hieman outo, yli makea ja makeutusaineen makuinen, ei tästä saa Tuplan makua hakemallakaan, muuta kuin tuotteen nimestä. Maku on suolainen ja koostumus hieman vetinen. ”Olisikohan suklaan maku toiminut paremmin?”
Hinta 1,59 €

MAKUTESTIN SIJA: 6

Valio PROfeel proteiinivanukas, maku: minttusuklaa 180g

Ainesosaluettelo: maito*, maitoproteiini*, vähärasvainen kaakao (2,2 %), suklaa (0,3 %), muunnettu maissitärkkelys, sakeuttamisaine (karrageeni), makeutusaineet (asesulfaami K, sukraloosi), aromit, suola.
Ravintosisältö: Energia 345 kJ / 82kcal, Rasva 1,5 g josta tyydyttynyttä 1 g Kertatyydyttymättömät rasvat 0,3 g Monityydyttymättömät rasvat 0 g, Hiilihydraatit 6 g, josta sokereita 4,1 g, Ravintokuitu0 g, Proteiini 11 g

Hyvä koostumus, voimakas mintun tuoksu. Kermaisen hyvä suklainen maku jossa runsaasti mintun maku. ”Maistuu ihan minttukaakaolle” ”Tulee mieleen ihan mintunmakuiset dominokeksit”, herkullinen.
Hinta 1,29 €

SIJA 1. MAKUTESTIN VOITTAJA!

Valio PROfeel proteiinivanukas, maku: kermakaramelli

Ainesosaluettelo: maito*, maitoproteiini*, muunnettu maissitärkkelys, sakeuttamisaine (karrageeni), makeutusaineet (asesulfaami K, sukraloosi), aromit, suola, karamellisiirappi.
Ravintosisältö:  Ravintosisältö: Energia 341 kJ / 81 kcal, Rasva 1,5 g josta tyydyttynyttä 1 g Kertatyydyttymättömät rasvat 0,3 g Monityydyttymättömät rasvat 0 g, Hiilihydraatit 5,8 g, josta sokereita 4 g, Ravintokuitu 0 g, Proteiini 11 g

Vaalea vaniljaisen makuinen hento kinuskin maku, todella hyvä koostumus, kermainen.
Hinta 1,29€

MAKUTESTIN SIJA 2.

Rainbow, suklaa proteiinivanukas, 150g

Kaakaoproteiinivanukas. Sisältää makeutusaineita.

Ainesosat: Pastöroitu maito (Viro), maitoproteiini, makeutusaineet (E 965, E 960), vähärasvainen kaakaojauhe (1,8 %), dekstriini, inuliini, muunnettu maissitärkkelys, sakeuttamisaineet (E 412, E 407), suola.
Ravintosisältö per 100g: Energia: 434 kJ / 103 kcal, rasva 2,4 g, hiilihydraatit 12 g, proteiini 11 g,

Harmaa, ei yhtään houkuttelevan näköinen vanukas saati pakkaus. Tylsä. Tuoksuu ihan kaakaojauheelle. Jää kitalakeen ja jättää kalvon maun suuhun. Lohkeava.
Hinta 0,95€ (edullisin!)

MAKUTESTIN SIJA 7.

Njie proteiinivanukas, maku karamelli (saatavana myös muita makuja), laktoositon 150g

Ainesosat: Pastöroitu MAITO, MAITOPROTEIINI, stabilointiaineet (selluloosakumi, karrageeni), hapettumisenestoaine (natriumfosfaatit), värit (ammoniumsulfiittimenetelmän sokerikulööri, karotenoidit), makeutusaineet (asesulfaami K, aspartaami), aromi, laktaasientsyymi. Sisältää fenyylialaniinin lähteen. Sisältää luontaisesti sokereita. Sisältää makeutusaineita.
Ravintosisältö Energia 301 kJ/72 kcal, rasva 1,5 g,  josta tyydyttynyttä 1,1 g, hiilihydraatit 4,6 g, josta sokereita 4,6 g, proteiini 10 g

Miltä tämä oikein tuoksuu? Aika outo, en saa karamellin tain kinuskin makua tästä millään. Ei kovin houkutteleva väri eikä ulkonakö, lohkeava. Jättää kalvon suuhun, todella ikävä makeutusaineen jälkimaku.
Hinta 1,35€

MAKUTESTIN SIJA 9

Profeel proteiinirahka, minttusuklaa
laktoositon, ei sisällä sokeria

Ainesosaluettelo: Pastöroitu rasvaton maito*, mintunmakuinen suklaahiutalevalmiste (vesi, fruktoosisiirappi, suklaahiutaleet (1,1 %)), muunnettu tärkkelys, sakeuttamisaineet (pektiini, guarkumi), luontainen aromi, makeutusaineet (asesulfaami K, sukraloosi), väri (E141) ja hapate
Ravintosisältö: Energia 288 kJ / 69 kcal, rasva 1 g, josta tyydyttynyttä 0,6 g, hiilihydraatit 4,3 g, josta sokereita 4 g, proteiini 10 g

Väriltään vaaleanvihreä, hento mintun ja rahkan tuoksu. Tässä kyllä erottaa selkeästi rahkan ja vanukkaan eron, tämä on rahkaa. Maku tosin on ihan kiva ja seassa on runsaasti mukavia suklaanmakuisia hippuja. Rahkamainen, aika paksu koostumus. Ei kovin makea verrattuna vanukkaisiin. Tämä rahka pesee kyllä monet vanukkaat.

MAKUTESTIN SIJA 5.

Valio PROfeel proteiinivanujas maku mokkapala (saatavana myös muita makuja), 500g tölkki,

Laktoositon, ei sisällä sokeria

Ainesosaluettelo. maito*, maitoproteiini*, vähärasvainen kaakao (1,6 %), suklaa (0,3 %), sakeuttamisaineet (muunnettu maissitärkkelys, karrageeni), makeutusaineet (asesulfaami K, sukraloosi), aromit, suola, D-vitamiini.
Ravintosisältö: Energia 316 kJ / kcal75 kcal, rasva 1,5 g, josta tyydyttynyttä 0,9 g, kertatyydyttymättömät rasvat 0,3 g, monityydyttymättömät rasvat 0 g, hilihydraatit 5,3 g, josta sokereita 3,7 g, proteiini 10 g

Todella voimakas kahvin tuoksu, kaikista juoksevin nestemäisin näistä vaihtoehdoista, suurin pakkaus. Mahdollistaa vaikka tuotteen juomisen suoraan purkista. Maku hyvä, kahvin maku maistuu myös päällimmäisenä maussa. ”Ehkä tätä voisi käyttää vaikka suklaakastikkeena jäätelön kera?”
Hinta 2,75€ kallein mutta suurin pakkauskoko, kilohinnaltaan edullisimmasta päästä.

MAKUTESTIN SIJA 3.

Maitokolmio PROfit proteiinivanujas, maku valkosuklaa (saatavana myös muita makuja) 150g

Ainesosaluettelo: Pastöroitu maito, maitoproteiini, stabilointiaine (rasvahappojen mono- ja diglyseridit), liivate, happamuudensäätöaine (trinatriumsitraatti), aromi (valkosuklaa), väri (beta-karoteeni), makeutusaine (sukraloosi). Maidon alkuperä: Suomi.
Ravintosisältö: Energiaa 391 kJ/93 kcal, proteiinia 10,9 g, rasvaa 3,5 g, josta tyydyttyneitä rasvahappoja 1,9 g, hiilihydraatteja 4,6 g, josta sokereita 4,4 g

Ihan hyva kermainen koostumus, maistuu vaniljalle. En löydä tästä valkosuklaata kyllä millään. Ei tuoksu oikein miltään, ihan ok.
Hinta 1,09€ (toiseksi edullisin!)

MAKUTESTIN SIJA 4.

Ehrmann proteiinivanukas, maku suklaa

Ainesosat: pastöroitu rasvaton maito, maitoproteiini, kerma, 1,8% kaakaojauhe, 0,2% vähärasvainen kaakaojauhe, muunnettu maissitärkkelys, laktaasientsyymi, sakeuttamisaineet: E 407, E 466 makeutusaineet: E 950, E955 luontainen aromi. Sisältää luontaisesti sokereita. Valmistusmaa: Saksa.
Ravintosisältö: Energiaa 341 kj/81 kcal, rasvaa 2,1g, josta tyydyttynyttä rasvaa 1,4 g, hiilihydraatteja 5,5 g, joista sokereita 4g, proteiinia 10g

Tuoksuu kaakaojauheelle, tumma, tummansuklaan näköinen vanukas, lohkeava. maku on pettymys, maistuu todella vetiselle ”veteen tehty kaakao”. Jää suuhun ja kitalakeen pyörimaan, pinnalla kalvo joka tuntuu myös suussa.
Hinta 1,59€

MAKUTESTIN SIJA 8.

Skyr Suolainen kinuski, 170g

Aineisosaluettelo: Pästöroitu rasvaton maito, vesi, maissitärkkelys, suola, pektiini, karamellisokerisiirappi, luontaiset aromit, makeutusaineet (sukraloosi, asesulfaami-K), väri (sokerikulööri), skyr-hapatteet.
Ravintosisältö: Energia 239 kJ / 56 kcal, Rasva 0.2 g josta tyydyttynyttä 0.1 g, Hiilihydraatit 3.7 g, josta sokereita 3.2 g, Proteiini 10 g

yääääk, tää on jotain ihan kamalaa. Miltä tää oikein maistuu?! Tämä ei nyt toimi yhtään, missä on kinuski. Yltiömakea, makeutusaineen maku joka jää myös ikävävästi jälkimauksi.

Hinta 0,98€

MAKUTESTIN SIJA 10.

Sky vanilja-suklaamuru

Ainesosaluettelo: pastöroitu rasvaton MAITO, vesi, suklaapaloja (2,8%) (kaakaomassa, kaakaovoi, sokeri), maissitärkkelys, sakeuttamisaine (pektiini),vanilja-aromi, jauhettu vaniljatanko, makeutusaineet (sukraloosi, asesulfaami-K), hapatteet.
Ravintosisältö: Energia 315 kJ / 73 kcal, Rasva 0.2 g, josta tyydyttynyttä 0.2 g, Hiilihydraatit 3.9 g, josta sokereita 3.1 g, Proteiini 9.2 g

Tuoksuu ja näyttää rahkalle. Seassa suklaahippusia. Edeltäjänsä tavoin myös tämä Skyr ei toimi yhtään. Yltiömakea makeutusaineen maku peittää kaikki muut maut alleen. Suussa maistuu yhtäaikaa todella hapan ja kitkerä maku joka kiristää takahampaissa asti, ei jatkoon, ei toimi nyt yhtään!

MAKUTESTIN SIJA. 11, tämä jää valitettavasti tämän makutestin viimeiselle sijalle!

Loppukaneettina:

Tuotteet mainostavat kyllä sokerittomuudella ja korkealla proteiinipitoisuudella (vrt. normi rahkassa on esim saman verran proteiinia), sokeri on aina korvattu jollain makeutusaineella. Oma vatsa tuli todella kipeäksi tällaisesta makeutusaineiden määrästä, maut olivat suurimmassa osassa todella keinotekoisia eikä niitä varmasti ajattele samalla tavalla kun syö yksittäisen purkin, mutta maistellessa ja vertaillessa tuotteita toisiinsa kyllä nämä erot tulevat voimakkaasti esille. Mun toive olisi että lisäaineita olisi vähemmän, makeutusaineet olisi luontaisia ja pakkauksia (lusikoita, kansia ym) olisi mietitty myös ympäristöystävällisemmällä tavalla. Ja olisi kivaa jos olisi enemmän myös vegaanisia vaihtoehtoja. Pari tuotetta sisälsi myös liivatetta, joka itselle on ainakin nounou, joten jos liivatteiden sijaan olisi muita sakeuttajia käytössä. kiitos ja kuitti!